Tänään selailin viime kuun Vauva-lehteä. Huomioni vei erään artikkelin lista, johon oli koottu muistilista äidin äidille. Lista meni näin:
- Päästä irti tyttärestäsi, niin saat häneen toimivan suhteen. Itsenäistyminen voi olla vaikeaa teille molemmille. Muista, että syyllistäminen sitoo epäterveellisellä tavalla.
-Totuttele ajattelemaan tytärtäsi jonkun puolisona, eikä vain lapsenasi. Hyväksy lapsesi puoliso ja kunnioita tyttäresi tehtävää rakentaa suhdetta puolisonsa sukuun.
-Anna apua ja neuvoja, kun niitä pyydetään, mutta älä tuppaudu ja puutu lastenhoitoon liikaa. Anna nuoren perheen selvitä omalla tavallaan, vaikka tavat eivät miellyttäiskään sinua.
-Nauti lapsenlapsistani, lapsen kasvavat yllättävän nopeasti, kuten hyvin tiedät.
-Älä uhraa itseäsi vaan elä omaa elämääsi.
psygoloki, psykoanalyytikkko (IPA) Sirkka Ojanen, Turku
Minun äitiini tuo ei käy, hän on aina ollut sillä kannalla, että neuvoo jos pyydetään tai jos oikein pahalta tilanne näyttää. Isäni on myös samaa kastia. Hänellä on oma mielipiteensä, mutta pitää sen omanaan. Tätä minä olen aina arvostanut omissa vanhemmissani, he ovat antaneet minun elää omaa elämääni aina siitä asti kun omaan kotiini olen muuttanut. Antaneet minun tehdä omat virheeni ja oppia niistä.
Kuitenkin tuo lista sopii kuin nenä päähän miehen vanhempiin, varsinkin tämän äitiin. Tässä usean vuoden ajan olen saanut huomata, että vaikka kuinka minä ja mies asuisimme omassa kodissa ja meillä olisi oma lapsi, he sekaantuvat asioihimme ja ongelmiimme kaikesta huolimatta.
Minä ja jopa ammatti-ihmiset ovat yrittäneet selittää miehelle, että hänen on tehtävä selväksi vanhemmilleen, että he ovat oma perheensä ja me omamme vaikka samaa sukua olisivatkin. Ei ole auttanut, mies ei ymmärrä tätä asiaa millään. Hän ymmärtää asian sillä tavalla, että meidän pitäisi katkaista välimme heihin vaikka ei asia niin ole.
Vaikka me joskus miehen kanssa takaisin yhteen päätyisimme, olen päättänyt että minä en hänen vanhempiinsa ja sukuunsa ole missään yhteydessä. Tämän eron myötä ja miehen vanhempien sekaantuessa jopa siihen (soittelua minulle vain haukkuakseen, soittelua sossuun ja sinne valehtelua minusta, yms.), minun mittani tämän usean vuoden jälkeen heistä on enemmän kuin täynnä. Toki he ovat tehneet hyvääkin, viime kesänä lähdimme pariksi päiväksi heidän kanssaan mökkeilemään ja usein grillasimme yhdessä.
Kuitenkin sekaantuminen lapseni kasvatukseen ja hoitoon, meidän parisuhteeseemme ja jopa siihen, että missä kaupunginosassa asumme on minun mielikuvani heistä vienyt niin miinuksen puolelle, että vihastun jo heitä ajatellessani.
Onni onnettomuudesssa en joudu heidän kanssaan enää tekemisissä olemaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti