Yritän pitää itseni kiireisenä, tehdä jatkuvasti jotain. Jotten ajattelisi, jottei pääni huutaisi ajatuksia ja varsinkin, jottei sydämeni karjuisi tunteitaan.
Lapsen ollessa hereillä tämä onnistuukin; jatkuvan syöttämisen, vaipanvaihdon ja leikkimisen melskeessä on mahdoton pysähtyä kuuntelemaan omia ajatuksiaan.
Mitä minä yritän paeta? Tunteitani ja ajatuksiani lapsen isää kohtaan. Lapsen nukkuessa ne kuitenkin saavat minut kiinni. Välillä olen vihainen hänelle ja hänen vanhemmilleen, kuitenkin liian harvoin. Me olemme nyt viime aikoina olleet tekemisissä hänen kanssaan melko paljon ja ne ovat 99%sesti olleet kivoja aikoja.
Haluaisin, että menneisyyden voisi kerätä säkkiin, solmia säkin suu umpisolmulle ja heittää pohjattomaan kuiluun.
Minä haluaisin, että minulla ja varsinkin lapsella olisi ehjä perhe. Haluaisin sitä enemmän kuin mitään muuta. Haluaisin pakata tavarat pahvilaatikkoihin ja kantaa ne entiseen, yhteiseen kotiimme, jossa mies vieläkin asuu. Haluaisin mennä hänen kanssaan kihloihin, tehdä toisen -ehkä kolmannenkin, lapsen, ostaa yhteisen kodin ja koiran. Elää onnellisena ja loppuun asti.
Takairaivostani kuuluu kuitenkin ääni, joskus se on hiljaisempi kuin kuiskaus, joskus se karjuu lujempaa kuin yksikään elävä pystyy karjumaan: Teillä menee maksimissaan ensimmäiset kaksi kuukautta hyvin, sitten se palaa samoihin uomiinsa. Olette kumpikin väsyneitä, tappelette koko ajan. Lopulta se vetää kännit ja tulee riehumaan kotiin, ehkä tällä kertaa toteuttaa uhkauksensa.
Lisäksi, niin tyhmää kuin se onkin, mietin mitä muut ajattelevat. Kaverini ja vanhempani, mitä he sanovat? Entä isoäitini? Minä niin isoon ääneen kuulutin, että se on nyt ohi, nyt minulle riitti. Kerroin vain harvoille, että mitä hän teki, miksi minä lähdin. Nyt minä menisin häntä koipien välissä takaisin.
Joskus nämä ajatukset johtavat siihen, että mietin mitä kaikkea minä tein väärin. Vaadinko liikaa? Nalkutinko liikaa? Enkö yrittänyt tarpeeksi? Yritinkö liian paljon? Enkö ollut tarpeeksi hyvä? Mitä mitä tein tai jätin tekemättä?
Tänään yritin puhua kaverilleni tunteistani. Sain kerrottua kaksi lausetta, kunnes päätin jättää asian siihen. Hän tyrmäsi ajatuksen perheeni kokoamisesta täysin. Mutta minä haluan, haluan perheeni takaisin. Kuitenkin miehen teot ja luottamuspula seisovat tiellä. Auttakaa nyt joku!
Mitä minä teen? En todella itse tiedä.
Minusta kannattaisi antaa tilanteen rauhoittua jonkin aikaa. Voisit keskittyä vain itseesi ja lapseesi, omaan hyvään oloosi. Tehdä jotain sellaista mistä nautit. Taloudelliset asiat on saatava kuntoon. Voisit ottaa yhteyttä oikeusapuun ja kysyä neuvoa mitä voisit tehdä. Viime kädessä oikeudessa päättää lapsen huollosta ja elatuksesta. Ei ole lapsenkaan etu, jos ette saa niitä tuloja mihin olette oikeutettuja, vain lapsen isän kiukuttelun vuoksi. Herää ja taistele oikeuksistasi, lapsesi oikeuksista!
VastaaPoista